torstai 26. heinäkuuta 2007

Ilmaisia ohjelmia ja palveluita

Verkon kautta on mahdollista löytää monenlaisia, jopa ilmaisia, opetustyöhön soveltuvia ohjelmia ja palveluita. Ilmaisuus perustuu tapauskohtaisesti:
  • avoimeen lähdekoodiin eli ohjelman tai palvelun luominen on tapahtunut eräänlaisella talkooperiaatteella
  • mainostuloihin, esimerkiksi verkkopalvelun sivuilla olevaan Googlen mainospalkkiin
  • kaupallisiin lisäpalveluihin eli vain riisuttu palvelu tai ohjelman perusversio on ilmainen
  • kaksijakoiseen hinnoitteluun: ohjelma on ilmainen yksityiseen tai yleishyödylliseen käyttöön, mutta yrityskäytöstä peritään maksu
  • julkiseen rahoitukseen
  • ikävässä tapauksessa rekisteröityneitten käyttäjien yhteystietojen kauppaamiseen tai haitallisten koodien (virusten, matojen, troijalaisten tms.) levittämiseen
Verkkopalveluitten ja vapaasti ladattavien ohjelmien kohdalla ilmainen ei tarkoita epäluotettavaa tai huonolaatuista. Jokainen verkosta ladattava ohjelma tai verkkopalvelu voi kuitenkin olla tietoturvariski. Muutamilla perusohjeilla vältät suurimmat riskit:
  • luo verkkopalveluitten käyttämistä varten erillinen websähköposti (roskapostin mahdollisuus kasvaa aina, kun täytät verkkolomakkeita, ilmaisia websähköposteja esimerkiksi Gmail, Luukku, Hotmail, Yahoo!, Suomi24.fi)
  • huolehdi kotikoneesi tietoturvasta: virustorjunta, palomuuri ja haittaohjelmien poisto-ohjelmat ovat välttämättömiä
  • kysele käyttäjäkokemuksia muilta
  • alan lehdistä löytyy myös hyvää tietoa verkko-ohjelmista ja palveluista
  • kun lataat ohjelmaa tai rekisteröidyt käyttäjäksi, varmista, että valitset ilmaisversion (free, freeware)
  • älä myöskään anna asennusohjelmalle lupaa ladata ylimääräisiä lisäkkeitä, ellet ole varma niiden luotettavuudesta (esimerkiksi pelejä tai työkalurivejä selaimeen)
  • pidä salasanasi visusti tallessa
  • englannin kielen taidot ovat tarpeen; pyydä apua, jos olet epävarma ohjelman tai palvelun käyttämisen alkumetreillä (erikoissanastoon tottuu ajan myötä)
Ohjelmia opettajan käyttöön -sivuilta löydät valikoituja, aihepiireittäin ryhmiteltyjä ohjelmia ja palveluita. Kokeile rauhassa yhtä ohjelmaa kerrallaan. Monissa kouluissa on toteutettu hyvällä menestyksellä kerhotyyppistä yhdessä opiskelua tvt-taitojen kehittämisessä.

perjantai 6. heinäkuuta 2007

Se gratis podd-tv från SVT

Med SVTs nya tjänst podd-tv kan du titta på SVT-program när och var du vill. Och det kostar ingenting.

"Podd-tv är det nya sättet att titta på några av SVTs program. Under ett halvår kommer vi att utveckla och utvärdera tjänsten för att kunna möta användarnas krav. Med en så kallad RSS-prenumeration till din dator och en bärbar mediaspelare kan du enkelt se ett antal av SVTs programtitlar - var du vill och när du vill!"

Vanhat kirjat verkossa

Vanhoja kirjoja pelastetaan saataville useiden projektien ja lukuisten vapaaehtoisten avulla. Tekstien tekijänoikeudet ovat rauenneet ja niitä on mahdollista levittää vapaasti ja käyttää vaikkapa oppimateriaalina.
Kaikkiin näihin projekteihin pyydetään myös mukaan vapaaehtoisia talkoolaisia. Hyvää toimintaa voi myös tukea lahjoituksilla.

torstai 5. heinäkuuta 2007

Vieraskielisillä podcasteilla kielitaidon virkistystä

Suurilla - ja pienemmilläkin - radioasemilla on tarjolla laadukkaita ohjelmasarjoja kotikoneelle tilattavaksi. Kotikoneelta ohjelmat voi siirtää mp3-soittimeen. Kuuntelemalla voi opiskella missä vain muita häiritsemättä. Miten homma toimii?
  • Tarvitset Internet-yhteyden, tietokoneeseen asennettavan kuunteluohjelman (esimerkiksi iTunes tai Juice), kaiuttimet tai kuulokkeet ja halutessasi mp3-soittimen.
  • Etsi sopivaa kuunneltavaa hakusanoilla podcast, podcasting ja ruotsiksi poddradio. Kieltenopiskeluun sopivat erityisen hyvin maahanmuuttajille suunnatut ohjelmat, joihin on toisinaan tarjolla myös litteroidut tekstit, näin esimerkiksi Deutsche Wellen Alltagsdeutsch-ohjelmassa tai Voice of American Special English -uutisissa.
  • Avaa kuunteluohjelma ja lisää ohjelman tilaus eli anna verkkosivulta ohjelman osoite (alla kuva iTunes-ohjelmalla tilauksen tekemisestä). Joillakin verkkosivuilla on mahdollista tilata ohjelma yksinkertaisesti klikkaa tilauspainiketta.
  • Kuuntele tietokoneelta tai siirrä ohjelma mp3-soittimeen (moniin mp3-soittimiin ohjelmat siirretään resurssienhallinnan kautta, kuten mitkä tahansa tiedostot muistitikulle, tilatut ohjelmat latauvat Omat musiikit/My music -kansioon).
  • Jatkossa kuunteluohjelma noutaa tilattujen ohjelmien uudet jaksot automaattisesti aina, kun avaat kuunteluohjelman.

maanantai 2. heinäkuuta 2007

Mediakasvatuksen seminaari Tampereella 15.10.

Hei, me blogataan! -tapahtumaan kutsutaan uusimmassa Mediakasvatusseuran tiedotteessa:

LÄHETÄ ABSTRAKTI JA TULE MUKAAN!
Mediakasvatusseura, Tampereen yliopiston mediakasvatushanke ja Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos (Paulo Freire Research Center) järjestävät tutkijoille, opiskelijoille ja muille kiinnostuneille avoimen seminaarin ” Hei, me blogataan! Digitaaliset lukutaidot sosiaalisen median käytänteissä” 15.10. klo 10-16 Tampereen yliopistossa.

Seminaari koostuu kaikille kiinnostuneille avoimista luennoista ja työryhmistä. Luennoitsijat ovat professori Michele Knobel ja professori Colin Lankshear. Työryhmiin otetaan esityksiä suomen, ruotsin ja englannin kielillä. Jos haluat pitää esityksen, lähetä abstrakti (max. 250 sanaa) 15.9. mennessä osoitteeseen reijo.kupiainen[at]uta.fi. Tieto työryhmistä tulee syyskuun loppuun mennessä. Englanninkielisessä työryhmässä on mahdollisuus saada kommentteja Lankshearilta ja Knobelilta. Ks. lisätietoja.